Voimaa vanhuuteen-projekti ja keiton keittelyä

No nyt sitten tehtiin me vanha äiti ja vähän vähemmän vanha tytär istumajumppaa yhdessä.
Käsi ylös ja kierrä oikealle ja katso kättä! Kaksin on mukavampi.

Ohjeet antoi Hellä, fysioterapeutti, joka käy kymmenen viikon ajan opettamassa liikunnan virkeyttä ylläpitäviä liikkeitä. Sain olla mukana. Yllättävän toimiva juttu onkin istumajumppa. Oikeastaan osa liikkeistä tehtiin seisten tukien tuoliin.

Voimaa Vanhuuteen-projekti on valtakunnallinen RAY:n ja kaupungin yhteisesti rahoittama.
Kylpyläviikolla äidille ehdotettiin, haluaako tällaisen kotiin tulevan jumpparin. Tottakai, vaikka ensin äiti purnasi, ettei semmoisia nyt jaksa. No, viikolla pitäisi jumpata muutama kerta ja liikkeet sitten vähitellen vaikeutuvat. Alussa ja lopussa mitataan liikkuvuutta. Jos projektiin saadaan loppuvuodesta lisärahoitusta, käyntejä tulee lisää. mutta harvemmin. Hieno juttu.

Jumppari kertoi, että suuri osa tästä tunnin ajasta käytetäänkin jutteluun, sillä monet vanhukset ovat kovin yksinäisiä ja todella odottavat jumpparin visiittiä. Äitikin kertoi ummet ja lammet ja lastenlasten kuvat tuotiin esiin. Tarkoitus on tehdä liikkeet välillä reilusti huilaamalla. Siinä ehtii mukavasti jutellakin.

Kyllä äidin liikkeistä vielä näkyy, että on pitänyt liikunnasta huolta. Käsi nousee vielä ylös, vaikka lakana ei enää narulle nousekaan. Sen verran oikeassa käsivarressa on jäykkyyttä. Tuoliltakin istualtaan äiti nousee ponnahduksella reippaasti. Kävely vain on sellaista lyhytaskeleista, hieman töpötystä.

Eilen katsoin, kuinka jalat eivät meinanneet nousta ulkorappuja, kaksin käsi piti äidin ponnistaa kaiteiden avulla. Äiti oli poissaollessani aloittanut saunan siivousta, kantanut kellarikerroksesta matot ulos. Pitäähän vanhan kansan naisen siivota remppamiehien edellä! Rempan pitäisi alkaa muutaman päivän päästä.

Tulin sopivasti kotiin lopettamaan homman, yritin sanoa, ettei nyt kannattaisi rempan edellä liiemmin siivota. Olen huomannut, että on parasta olla sanomatta vastaan, helpompi tehdä äidin haluama juttu. Pesin kellarinraput.
Äiti aloittaa siivous- ym projekteja usein poissaollessani, koska taitaa tietää, että en antaisi äidin tehdä. Äiti haluaisi jaksaa kuten vielä vuosi sitten.  Äiti on päivä päivältä turhautuneempi oloonsa ja siihen , etteivät hommat suju entiseen malliin. Siksi yrittää liikaa ja väsyy niin että selässä kipunoi, niinkuin eilen sanoi.

Sitten äidille tulee mieleen kattila, jota ei löydy ja komero pitää myllätä perinpohjin. Tai suolapaketti, joka piti olla kaapissa. Syytettyjen penkillä olen minä. Kattila on ollut ja mennyt, ehkä joku muistuma kattilasta, joka joskus on kenties ollutkin komerossa. Tänään kysely tuli lihakirveestä. Hm. Miten oikein selviän näistä karikoista kun äiti ei usko, ettei minulla ole ollut tarvetta lihakirveelle. Niin helposti siitä kiertyy väittely. Kysyin varovasti, mihin lihakirvestä tarvitset.
- Listisin vaikka tämän omenan tässä. Äiti oli pilkkomassa omenaa. Äänenpaino oli vähintäänkin uhkaava.

Piti jutella positiivisista voimahetkistä. Parasta tässä kirjoittamisessa on, että saan purkaa jonnekin turhautumisensa. Kohta lähdetään ihanan naapurin kanssa saunaan ja uimaan. Siellä yleisessä naistensaunassa rentoudun minäkin ja saan voimaa. Naapuri saa varmasti kerran jos toisenkin kuunnella pieniä murheitani. Onneksi hän on terveydenhoidon ammattilainen ja käynyt läpi vanhuuden oman äitinsä kanssa ja on monta kertaa saanut minutkin huomaamaan, millaisia lapsuuteen palaavia vanhemmat ihmiset voivat olla. Ja hankalia. Mutta kun kaikki tuntuu tapahtuvan äidille vauhdilla nyt.

Sain noottia keiton keittämisestä.
-Meillä kotona Porokylässäkään (lapsuudenkodissa) ei eläissäni tehty lihakeittoa ilman vehnäjauhosuurusta. Olin keittänyt kirkaaseen  liemeen.
- Kalakeitto ei oo minkään makuista, jos ei siihen laiteta maitoa. Ihan mitä litkua. Enää en sellaista syö. Ei siinä ole makua. Olin keittänyt kalakeiton kuhasta kirkaaseen liemeen.