vaari ja mummo, perjantaikävely osa 2

Kuljen vielä hetken matkaa Tykin kapeilla kaduilla.Vaaleanoranssin talon kuisti pysäyttää minut mykistyneenä; kuisti on kuin intialaisesta palatsista. Koko piha on puutörkyä täynnä. Talossa asuu varmasti taiteilijasielu, jolla oli rahaa kunnostaa talo, mutta ei pihaa. Piharakennuskin oli kuin koru. Taidan mennä joku päivä rohkeasti ja pyydän saada kuvata pihan puolelta. Kuvailen pihaa joka puolelta aidan takaa. Päivä on syksyisen sumuinen, välillä sataa kevyesti ja soratiet ovat kauniin ruskeansävyiset sateesta. Japanilaiset kastelevat putarhansa juuri ennen vieraitten tuloa; silloin värit ja kiilto tulevat esiin.

Vanhan hautausmaan matala sammaleinen kiviaita pujahtaa näkyviin. Tämä takaportti on pieni, kädensija kulunut ainakin reilun sadan vuoden kättelyistä. Löysin vaarin haudan, koska sen merkitsi omatekoinen rautaristi. Vaarini seppä Jaakko Sarell kuoli kun isäni oli pieni poika. Parisssa säilyneesssä valokuvassa näen hänen tummat hiuksensa, ulkomaalaisen tuntuisen vahvan olemuksensa.

Isoisä on tullut Vaasan seudulta Itä-Suomeen. Perheen mukana säilynyt tarina kertoo englantilaisesta fregatista, joka oli tullut Suomeen auttamaan Oolannin sodan aikoihin. Tuli talvi ja laiva jäätyi Vaasan satamaan. Sinä talvena merimies Sarell perusti perheen,  Vaasan lähettyvillä kerrotaan olleen Sarellin kylän joidenkin vuosien päästä.

Joskus vuonna 1952 tätini oli leikannut lehdestä kuvan Britannian laivastovierailusta ja siinä seisoi vaarini oloinen tumma mies, laivastoamiraali Sarell. Minäkin näin tuon kuvan koulutyttönä. Netistä olen selvitellyt nimen Sarell alkuperää, ja selvisi, että se on hugenottinimi. Hugenotit olivat ranskalaisia protestantteja, jotka uskonvainottuina pakenivat pois Ranskasta. Sarell-nimi esiintyy siksi  Cornwallin maakunnassa Englannissa, koska se on heti kanaalin yli Ranskasta. Sittemmin nimen tapaa esimerkiksi USA:ssa. Jännittäviä kiemuroita.

Sieltä Vaasasta (tästä on dokumentit olemassa, sitä ennen tarina on perimätietoa, miten oikeaa, en tiedä)ruotsinkielinen Jaakko eli Jacob lähti Impilahdelle perustettavaan paperitehtaaseeen töihin. Jossain kohden noin 1892 hän tapasi mummoni, kotoaan Kuhmon Vepsänjärveltä karanneen nuoren pellavalettisen tytön Eeva Maria Kärnän, tuskin yhdeksäntoistavuotiaan. Emme tiedä, miksi mummo karkasi tiettömän taipaleen takaa niin kauas. Mummo ei koskaan ottanut yhteyttä kotiinsa, eikä kukaan hänen omista lapsistaankaan saanut koskaan tietää äitinsä tarinaa tai mistä hän oli kotoisin. Itse päättelin, että Eeva Maria oli kenties karannut tilannetta, joka oli syntynyt perheen isän kuollessa 1891. Perheessä oli tusinan verran lapsia ja isoimmat veljet ehkä määräsivät siskonsakin tulevaisuudesta. Jossain sieluni, aivojeni sopukoissa on kuva naimakauppaa pakenevasta nuoresta tytöstä. Onkohan mummo joskus minulle kertonut menneisyydestään ja se on jäänyt soimaan mieleeni. Niin. Totuutta emme enää koskaan tiedä.

Ensimmäiset lapset syntyivät Impilahdella 1893 alkaen, nuorimmaiset kaikkiaan kahdestatoista Kaukaalla, Kaukaan tehtaan kupeessa, minne Jaakko perheineen muutti. Isäni Frans Albert on nuorimmainen, syntyi 1916. Aikuiseksi eli 8 lasta.

Jaakko, tai kirkonkirjoissa Jacob, teki oman ristinsa jo paljon ennen kuolemaansa 1922. Suunnistan aina hautausmaalla tuon ristin mukaan. Se löytyy heti. Vieressä on mummoni Eeva Maria, kuolinvuosi 1955 ja yksi heidän lapsistaan, kummitätiti Hilma Ester Sipiuläinen os. Sarell ja hänen perheensä.

Mummostani pitäisi kirjoittaa tarina ja keksiä tarinaan hänen puuttuva pakotarinansa. Olen miettinyt sitä monella tapaa. Olikohan niin, että Jaakko kulki jalan Impilahdelle Laatokan pohjoisrannalle Vaasasta ja nuoret tapasivat jossain matkan varrella? Aluksi heillä ei ollut yhteistä kieltä, vaarini oli ruotsinkielinen, mummo taas syvältä Kuhmon korvesta. Tutkittuani kirkonkirjoja heidän tapaamisensa oli reissumatkan alettua tapahtunut nopeasti, kirjausten välillä oli noin vuosi.  Tuon aikaisilla maanteillä, joita ei aina ollutkaan, karkaaminen, tapaaminen, matkanteko ja perheen muotoutuminen  tapahtui kaikki noin vuodessa. Tai ehkä nuoret tapasivatkin vasta  Impilahdella, jonne Eeva Maria oli jo ehtinyt piiaksi.  Oliko hän tullut piikomaan, sitäkään emme tiedä.

Isovanhempieni papintodistuksessa mummon syntymäpaikka oli kirjoitettu , mutta käsialasta ei saanut selvää. Vasta kesäällä 2005 käsittämättömien yhteensattumien vuoksi (toinen tarina) sain selville mummon kotipaikan ja löysin sukulaiset Kuhmosta. Kuhmossa on ollut innokkaita sukututkijoita ja sukukirjakin on painettu; Kärnän suku on tullut Kuhmoon jo 1600-luvulta Pohjanmaalta. Tämän päivän kuhmolaisille sukulaisilleni Eeva Marian kohtalo oli aina ollut täydellinen musta aukko. Löysin koko joukon sukulaisia Kuhmosta, mutta karanneen mummoni tarinaa ei kukaan enää tiennyt sielläkään.

Näitä ajatuksia mielessäni kävelin kotiin läpi Tirilän kaupunginosan, satoikin, tuskin huomasin. Äiti jo huolestui, missä se tytär viipyy ja soitti kahteen kertaan matkan varrella.