Mummo ja Zoe kaksistaan

Zoe ja Zoen äiti, parhaiten Zoe nukkuu tässä kantoliinassa.

Tämä kuva on Saku-enon suosikki.

Tänään olemme kaksistaan, mummo ja Zoe. Tai kolmistaan, sillä Max-koira on kotona. Äiti-Aisha meni terveystarkastukseensa. Isä-Meksu töissä. Mummo antoi äidin mentyä rintaruokinnan jälkeen 30 ml pullosta, mutta sepä ei riittänytkään. Pienen unitauon jälkeen Zoe hamusi rintaa innolla, mummon poski sai pusuja kun Zoe etsi tissiä. Lämmitin 30 ml lisää äidin pumppausmaitovarastosta. Nyt Zoe nukkuu kestovaipan vaihdon jälkeen.Yleensä Zoe pitää pienen taistelunäytöksen nukahtaakseen, nukahtaa ehkä ihan hetkeksi ja taas pieni unitaistelulaulu. Joskus kyllä nukahtaa suoraan heti syötön jälkeen.

Hymy! Ensimmäistä kertää yhdessä kaksistaan ja mummo sai kaikkein ensimmäisen hymyn! Se oli kuin Zoen kasvot olisivat kertaheitolla muuttuneet lapsen kasvoiksi, niin merkityksellisen suloinen lapsen hymy on. Zoe saa päivä päivältä kehittyvän lapsen ilmeitä, katsekontakti voi olla jo vakaa, pysähtyy kuuntelemaan mummon laulua, kädet tarttuvat tarkoituksenmukaisemmin ja Zoe saa kätensä heti auki kapalostaan, kun vähän aikaa sitten nukkui siinä samassa asennossa kuin tötterö. Nyt kädet huitoo unissakin. Ja murinoita, ääntelyita jos minkälaisia Zoe unissaankin tekee. Hereillään on aina äänessä ja koettamassa liikkua.

Mummo keittää luomuohrahiutaleista puuroa. Sitten vähän ompelutöitä. Pieniä pesulappuja flanellista. Illalliseksi voinkin valmistella kofta lihapullia.

Joanin historia käsillä. Jossain välissä voi ehtiä lukemaan australialaisen Kate Grenvillen kirjoittamaa kirjaa Joan makes history (Joanin historia), joka kertoo eri aikausina eri naisten, Joanin "jokanaisen", arkielämästä. Mielenkiintoiseksi sen aavistan, sillä Kate Grenville on kirjallisuuspiireissä mielipiteitä jakava kirjoittaja-historioitsija; sanookin suoraan kirjoittavansa fiktiota, ja joutuu keksimään tapahtumat historian ympärille, sillä sellaista historiaa josta Grenville on kiinnostunut, ei ole kirjoitettu kirjoihin. Kuka sitten kirjoitetaan historiankirjoihin ja kuka siitä päättää?. Mielenkiintoinen aihe. Joan "jokanainen" kuuluu tärkeänä jokaiseen aikakauteen, mutta eipä ole hänestä juuri kirjoitettu.

Onhan Australian julkaistu historia mantereen "löytämisen", hyväksikäytön, kultaryntäyksen, kaupallisen kehityksen ´ja varakkaiden tai lainsuojattomien miesten historia, eurooppalaisten historiaa.  Australissa legendaksi on kohonnut lainsuojaton  Ned Kelly, joka kuoli Melbournen Pendridgen vankilassa sinne jouduttuaan syytettynä taposta. Ned Kellystä on historia tehnyt sankarimiehen, kun itse asiassa mies on mantereen kuuluisin bushranger, puskarosvo, jotka väijyivät takamailla kultavankkureita.

Mutta niin, tiettömien taivalten takana puursivat uutisraivaajien ja  karjankasvattajien vaimot, kasvattivat lapsensa,  kurpitsansa, lampaansa,  jotta miehet pääsivät tekemään historiallisia tekojaan.

Yksi Joan on aboriginaali. Odotan kiinnostuneena kovasti, miten Kate käsittelee aboriginaali Joanin; onko hän mukana vain omantunnon vuoksi, ettei kymmenien tuhansien vuosien Australian oikean historian tekijät, aboriginaalit, jää pois kuvasta. Yleensä jäävät.

Mutta näitä mietin Zoen nukkuessa, pieni mustikkakarhu punavalkoraidalliseen vauvahuopaan "bunny rugiin" kapaloituna. Kun Australian äideille annetaan lista vauvatarvikkeista, siitä ei Aisha osannut arvata mikä se bunny rug oikein on. Yleensä se on flanellineliö.

Pikku-Zoen  isän puolen esi-isä on yksi Australian eurooppalaisen historian henkilöistä , Saksasta noin 1870 siirtolaisena tullut, viininviljelijäksi ryhtynyt Johan. Siihen sukuun on sitten liittynyt avioliiton kauttamummo, vastaparini, jonka perhe on tullut Britanniasta aikaa sitten. Zoella onkin aikamoisen mittava perimä, noin lyhyesti lähimmät tässä:
suomalais-australialais-pakistanilais-brittiläis-kashmirilainen tyttö. Oijoi, alan ihan kietoutumaan tähän ajatukseen siitä, miten Zoe on tähän maailmaan tullut, ja minä olen sen aikaansaanut tulemalla tänne nuorena seikkailemaan 1971! Enkös jo kuulu aussien historiaan minäkin?