Lämmin uuni vähän lämmitti oloa, eikä automatka lounaalle kiinalaiseen Noodle Kingdomiin vielä laittanut sukkia pyörimään. Ravintolan reilut soppa-annokset ja lämmittivät.
Päätin lähteä tutkimaan vielä tutkimatonta osaa High Streetiltä, tämä varmaankin parikymmentä kilometriä pitkä katu moninaisuudessaan kiehtoo minua jostain syystä! Nuori perhe meni kotiin vauvelin syöttöpuuhiin. Olin jo valmiiksi kartasta katsonut mihin High Street loppuu, tästä toiseen suuntaan ainakin 10 kilometriä. Löysin bussin 552, joka vei loppupisteeseeni ja vielä kierteli Reservoirin lähiöalueen monen mutkan kautta takaisin High Streetille. Melbourne on kasvanut kuin puun vuosirenkaat, nämä lähiöt ovat muutaman kymmenen vuotta vanhoja.
Alkuperäinen aikomukseni oli kävellä kotiinpäin niin kauan kunnes jaksan, mutta ihanan CocoLocon valkosuklaakaakao pistaasiopähkinöillä ja kardemummalla alkoi leikkiä mielessä ja silmissä kun kääriydyin ainoaan täällä sopivaksi osoittautuneeseen asukokonaisuuteen tiukemmin; tuuli viuhui ja löysi pienenkin kolon josta vilahtaa kylmettämään luihin asti. Tämä on jotain suhteellista kylmyyttä, jota en käsitä. Kaipaan sellaista rehellistä kylmää, niinkuin syksyn kylmenevää Saimaata..ja avantoa. Ei, missään ei tunne tällaista kylmyyyttä. Aishakin sanoo, ettei tällaista Melbournen kylmyyttä ole missään kokenut.
Niinpäs ajelin bussilla ja sitten ratikalla noin 15 km High Streetiä taas takaisinpäin ja pysähdyin paksulle höyryävälle valkosuklaakaakaolle. En millään kehdannut pyytää toista. Viime kerralla olimme siellä isolla joukolla ja jokainen tilasi toiset! Se olisi jo ollut liikaa mässäilyä yksin sivupöydässä istuvalta mummolta, ajattelin, vaikka niin ihanaa olisi ollutkin. Samalla huomasin vieressä kaupungintalossa konsertin, sinne menin seuraavaksi. Ei minulla ollut aavistustakaan mikä konsertti oli alkamassa.
Yllätyin ihanasti; jotain balkanilaiseen viittaavaa, mutta täysin modernia, raikasta, taitavaa, omaperäistä musiikkia! Välillä joku kappale kuulosti intialaiselta, toinen modernilta jazzilta, sitten klassisen kitaran vuoro, siihen lisättiin djembe, monenlaisia folk-lyömäsoittimia. Kahden soittajan nimet olivat Balkanilta ja mukana kaksi banjo-soitinta, joilla välillä saatiin ne Balkanin soinnnit. Vau. Bändin nimi on Yadragill.
Mutta se kylmä! Niin kylmä. Ja mitä nämä aussit tekevät! Konserttisalin aulassa oli ovi selkosen auki, ja siellä yhtä kylmä, hyytävä, kuin ulkona . Ihmiset kärvistelivät, lipunmyyjä ja baarimies nutuissaan ja huiveissaan, ovi aina vaan auki. Onneksi sali sitten huoahti lämmintä ja sain konsertin aikana itseni lämmitettyä, laitoin kivikylmät kädet puseron sisään vuorotellen ja heiluttelin jalkojani musiikin tahdissa.
Suunnittelin miten pääsisin kotiin pahemmin uudestaan paleltumatta, ratikat kulkisivat varmaankin harvoin iltamyöhällä, ja matka kestäisi ainakin 40 min kävellä. Ratikan tulo olisi kestänytkin, aloin kävelemään rivakasti, mutta vastaan tuli katuosuus, jossa ei ravintoloita tai kahviloita, joitain pimeitä autonpesupaikkoja tai suljettuja pikkukauppoja. Pimeetä. Kylmää. Ei kulkijoita. Miten täällä onkin niin mustan pimeetä iltaisin. Kuulostelin askelia perässä, kiltin näköinen nuori reppu selässä paineli ohi! Vauhditin askeleitani. Onneksi napakka kävely lämmitti eikä tuuli enää viuhunut yhtä terävänä kuin iltapäivällä. Silloin tällöin pieni baari oli vielä avoinna, ihmiset lämpimän näköisinä himmeissä valoissa.
Pimeän kohdan mentyä uskalsin pysähtyä muutamaksi minuutiksi ratikkapysäkille, sillä seuraava ratikka saavuttaisi sen kohta, pääsisin kaksi pysäkinväliä kotiinpäin.
High Street, Preston, Melbourne
Tämä kylmä maa! Ostin sänkysukat. Sänkysukat, kuka sellaisesta on kuullutkaan Suomessa. Olen pitänyt Aishan polvipituisia villasukkia ja kaksia yöhousuja, pitkää yöpaitaa...niillä pärjää yön hyvin, mutta vaan kylmenee eikä välillä viikon keväisestä lämmöstä ja auringosta ole tietoakaan. Katuvierien kahvilapöydät on nostettu kaikki pois. Täällä ihmiset ovat vetäneet päälleen talvitakkeja ja käsineitä, joita minulla ei ole mukana. Täytyy katsella Aishan varastoja. Muutaman päivän oli jo lämmintä, ettei collegeakaan tarvinnut. Jostain syystä täällä kuvitellaan, että Melbournen talvi on lyhyt, eikä taloja tarvitse talvea varten rakentaa. Tuntuu, että se kesä vasta täällä lyhyt onkin. Olisikohan 3 kuukautta joulu-tammi-helmikuu sitä kesää. Myytit aurinkoisesta Australiasta paljastuvat huijaukseksi. (Muistan kuitenkin, että pohjoisempana on tropiikki).
Niin, ei täällä kukaan illalla kävele. Kaduilla on todella huono valaistus. Kaikilla pitää olla auto, sanovat. Juuri kukaan ei asu kerrostalossa. Matkat ovat pitkiä. Tämä aamuinen reilu 25 km High Streetin matka on vain pieni tussin vetäisy Melbournen kartalla, jos sen tekisi. Yli 3 miljoonaa melbournelaista on levittäytynyt laajalle alueelle piha-aitojensa taa piiloon. Tässä taas High Streetin kulmilta keskustan liepeiltä vanhaa vuosirengasta.
huumaava jasmiinin tuoksu ohi kävellessä
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti