Helisevät vuodet

Puhelen lapsilleni ajan rajallisuudesta. Se on asia, joka on tullut vahvasti ajatuksiini ja puheisiini eläkkeelle jäämisen jälkeen. Onhan se, että työelämä on takana, ajallisesti suuri ja merkittävä raja. Lapseni katsovat minua jo huolehtien, ettei nyt sentään noin vakavia! - Mummikin on vielä virkeä, eihän sinulla ole vielä mitään hätää ajan kanssa, huolehtivat lapseni. Mutta kumminkin, aika on rajallista. Ei sitä 25-vuotiaana ajattele, enkä itse tähän asti ajatellutkaan. Tartun nyt helposti artikkeliin tai johonkin keskusteluun, kun se käsittelee ikääntymistä.

Jossain lehdessä - taisi olla viimeinen Kodin Kuvalehti - oli ihana kertomus palvelutaloon muuttaneista kahdesta leskestä, jotka löysivät toisensa 82- ja 90-vuotiaina. Vanhan rouvan kasvot ovat elävästi edessäni niinkuin ne loistivatkin onnea ja vilpitöntä iloa; sitä ei voi unohtaa. Kumpikin piti oman huoneensa, koska halusivat pitää pienet omat rauhalliset hetkensä. Tarina loppui melko pian surullisesti; mies kuoli ennen artikkelin julkaisemista, mutta perheet olivat pyytäneet sen julkaisemasta. Vaikka rakkaus ei saanut pitkää aikaa, tarina ei ollut niin surullinen kuin se olisi voinut olla. Tärkein sanoma oli, että pari sai kokea herkän onnen ajan yhdessä ja se on aivan hyvin mahdollista yhdeksänkymppisellekin. Uskon, että kumpikin tiesi koko ajan aikansa rajallisuudesta ja siksi osasivatkin iloita siitä joka tunti, joka päivä.

Kaikenlaista ikääntymiseen liittyvää tulee mieleen kuin liukuhihnalta ja kello on jo yöllä 1.30. Eipä tarvitse herätä aamulla aikaisin minkään takia, olenhan poikani luona Helsingissä. Olen aina rakastanut hitaita aamuja ja yövalvomista.Tästä onkin äidin kanssa ollut alituinen pieni kina yhdessä ollessamme. Kun valvon. En tarvitse lähikään yhtä paljon unta kuin äiti, joka nukkuu reippaasti yli 10 tuntia, usein kellon ympäri. Lappeenrannassa koetan herätä samoihin aikoihin ja syödä aamiaispuuron yhdessä. Se on poikkeuksetta neljän viljan hiutaleita.

Eilen Lasse Pöysti puhui telkkarissa saatuaan Jussi-patsaan elämäntyöstään, 70 vuotta näyttelijänä.
Lasse Pöysti kutsui näyttelijän vuosikymmeniään "ne helisevät vuodet"; 70 vuotta näyttelemistä tuli täyteen. Ihana ilmaus, helisevät vuodet. Kun katson Pöystin leppoisaa olemusta, uskon, että sellaisia ne ovat olleet.