Rutiterve

Olen rutiterve, sanoo Aira Samulin, 82. Ohjaan omaa elämääni, sanoo hän myös. En neuvo, en käske.
Minut opetettiin sanomaan: Voisko äiti tulla puhelimeen. Kannustan tanssimaan, en pakota. Jokainen on kauniimpi tanssiessa. "Jos joku kysyy elämänfilosofiaani, siihen on helppo vastata yhdellä sanalla. Elämänasenteesta on kysymys.Jokaisesta asiasta löytyy aina positiivinen puoli. Maapallolla on valtavasti ihmisiä, joiden asiat ovat vielä paljon huonommin kuin minulla itselläni. Miksi siis minä valittaisin?"
Kuka uskaltaisi sanoa Airaa vanhukseksi?


Olen mielestäni rutiterve. Nyt, astmakaan ei  ole vaivannut yli vuoteen. Mitään lääkkeitä minulla ei ole.
Äiti, 88 ikävuodestaan huolimatta, oli vielä pari vuotta sitten rutiterve, mutta vieläkin melkein verrattuna ikätovereihinsa. Äiti vain ei osaa hyväksyä  haurastumistaan ja nauttia siitä, että saa olla omassa kodissaan, että olen tullut äitiä varten lapsuudenkotiini.

Äiti tuntuu joinakin päivinä hauraammalta kuin toisena. Toissapäivänä äiti halusi pyykiä lattiat sängyn alta: enhän mie saa kohta mitään liikuntaa, jos en jottain tee. Ei auta, jos sanon, että teen ne hankalimmat jutut kuten sängynaluset. Sain kuitenkin siivota lopun huushollin.

Äiti halusi tehdä karjalanpiirakoita yhdessä. Kirja oli minulle laitettu auki piirakoiden kohdalta. Tein juuri sen suhteiden mukaan. Mutta on jotenkin hassua, että äiti ei luota osaamiseeni. Jos emme olisi äiti ja tytär vaan aviopari, olisi ero tullut jo piirakanpaistoerimielisyyksistä. Tuli ne kuitenkin paistettua. Ja ovat hyviä.